Vesilinnustus Vesilintujen houkuttelu liputtamalla

Vesilintujen houkuttelu liputtamalla

 

Liputus on tehokas tapa houkutella etäällä olevia vesilintuja. Liputuksella voi houkutella kaikkia vesilintulajeja.

Liputtamiseen käytetään joko ostettua lippua tai itse tehtyä. Lipun voi tehdä helposti vanhasta mustasta T-paidasta ja ongenvavan pätkästä; paita sidotaan ongenvavan pätkään joko narulla tai hihoista.

Liputtamisen perusidea on hyvin yksinkertainen: etäällä olevien lintujen huomio kiinnitetään heiluttamalla lippua edestakaisin pään yläpuolella. Jos linnut ovat kaukana, niin liputtaa voi joko seisaaltaan, istualtaan tai maaten, mutta lintujen ollessa lähempänä on syytä istua tai maata.

Liputtamista jatketaan noin 100- 150 metrin etäisyydelle saakka, mutta mikäli käytössä  on "linnunmuotoinen" lippu jota vai heiluttaa myös ylös-alas liikkeellä matkien laskeutuvaa lintua, niin liputusta voi jatkaa noin 50 metriin asti. Jos linnut alkavat lähteä poispäin liputtamisen lopettamisen jälkeen, niin liputtamista jatketaan, elleivät linnut ole jo liian lähellä.

Etäisyys jolla liputus kannattaa lopettaa riippuu myös lajista; sukeltajasorsat tulevat yleensä paremmin läheltäkin liputettuna, kuin puolisukeltajat, jotka säikähtävät helpommin.

Kaukana olevien lintujen liputtamista on hyvä jatkaa niin kauan, kuin linnut ovat näköpiirissä.



Liputtamiseen kannattaa yhdistää houkutuskuvat ja pillitys. Pillitys on myös hyvä tapa jatkaa lintujen houkuttelua senkin jälkeen, kun ne ovat jo liian lähellä liputukseen. Varsinkin jos linnut alkavat kääntyä pois lähietäisyydellä, mutta kuitenkin ampumamatkan ulkopuolella, niin pillitys sopii erinomaisesti lintujen takaisin houkutteluun.