Houkutushajusteita ja hajunpeittoaineita käyttämällä metsästäjä voi parantaa mahdollisuuksiaan erityisesti houkuttelupyynnissä. Hajusteita voi käyttää, niin houkutteluun, kuin ihmisen hajun peittämiseenkin.
Täytettävä lintu tai muu pienriista on kuljetettava ja säilytettävä asianmukaisella tavalla ennen täyttämistä, jotta lopputulos olisi mahdollisimman hyvä. Hyväkään eläintentäyttäjä ei saa kaltoin kohdellusta riistasta upeaa trofeeta, joten saaliista on huolehdittava hyvin.
Monessa metsästysmuodossa on tärkeää, että metsästäjä pysyy riistalta piilossa niin hyvin, kuin mahdollista. Tällöin naamioituminen on keskeisessä asemassa.
Pääasiassa kalaa syövät sukeltajalinnut kannattaa nylkeä ja poistaa mahdollinen rasva, jotta lihaan ei tule kalanmakua. Kaikkia sukeltajalintuja ei mielestäni tarvitse nylkeä, ainakaan maun vuoksi, mutta esim. koskelot on hyvä nylkeä.