Kanalinnustus Kyyhkyn kuvastus

Kyyhkyn kuvastus


Kyyhkynmetsästyksen saalista.

Kyyhky ja Beretta haulikko.


Kyyhky on erinomainen metsästyksen kohde sillä kyyhkykannat ovat runsaat ja niiden metsästys tarjoaa haasteita sekä lukuisia metsästystilanteita.


Metsästyspaikat ja aika

Kyyhkyn metsästys tapahtuu pääasiassa pelloilla, kesantopelloilla sekä joutomailla. Paikan valintaan vaikuttaa pääasiassa se, että onko pellot puitu vain ovatko ne vielä puimatta. Myöhemmin syksyllä, kun pellot on puitu, niin paikan valinta helpottuu huomattavasti. Paras paikka on pelto jolla kyyhkyt käyvät ruokailemassa tai jos kyseiselle pellolle ei ole mahdollista asettua passiin niin kyyhkyjen lentoreitiltä valitaan jokin pelto.

Alkusyksystä, kun pellot ovat vielä puimatta, valitaan passipaikaksi lintujen lentoreitiltä jokin sopiva joutomaa tai kesantopelto. Kyseisellä paikalla voi lisäksi ruokkia kyyhkyjä ennen metsästyskautta ja sen aikana. Huomioitavaa on, että ruokkiminen vaatii maanomistajan luvan ja esim. hukkakauran leviämistä on kaikin keinoin vältettävä.

Kyyhkyjahti sijoittuu aamulla noin puoli kuuden ja aamukymmenen välille, joskin paras lentoaika on noin kuuden ja kahdeksan välillä. Iltapäivällä taasen passissa kannattaa olla noin puoli kolmesta ilta kuuteen, paras lentoaika on noin kolmen ja viiden välillä. Jos passipaikan läheisyydessä yöpyy kyyhkyjä, niin passiin on mentävä aamulla tavanomaista aikaisemmin, jos halutaan saada saaliiksi myös paikalla yöpyneitä kyyhkyjä.


Kyyhkyt ovat aktiivisimmillaan kauniilla säällä, pieni tihku ei välttämättä haittaa, mutta kunnon sateella on kyyhkysjahtiin turha lähteä.


Kyyhkynmetsästystä.

Kyyhkypassissa.


Houkutuskuvien asettelu

Kyyhkyjahdissa on syytä käyttää houkutuskuvia. Vaikka kyyhkyt eivät laskeutuisivatkaan kuville, niin kuvat kuitenkin ohjaavat lintujen lentoreittiä/korkeutta niin, että metsästäjälle tarjoutuu parempia ampumatilaisuuksia. Kuvia on syytä olla 15- 20 kappaletta.


Kuvien asettelussa on monta tyyliä; suosituimpia kuvioita ovat U ja pienten parvien muodostama kuvio jonka keskellä on laskeutumistilaa. Kuvat asetellaan niin, että linnut voivat laskeutua vastatuuleen, mieluiten suoraan metsästäjää kohti. Kuvat on aseteltava väljästi jotta saavutetaan kuva rentoutuneesta parvesta. Jos lähistöllä on puita niin niihin voi sijoittaa kuvan tai muutaman. Kyyhkyparven läheisyyteen on hyvä sijoittaa myös variksen kuvia, 1-3 on sopiva määrä.

Varusteet

Kyyhkyjahdin onnistumisen kannalta on keskeistä, että metsästäjä on naamioitunut. Jonkinlainen naamioitu passipaikka on suotava, että mahdollinen liike ei näy kyyhkyjen silmiin kovin helposti. Lisäksi metsästäjän pukeutumisen on sulauduttava ympäristöön: maastopuku ja naamiokäsineet sekä kasvosuojus ovat suositeltavia varusteita, kuten myös naamioverkko.


Lentoonammuntaan valitaan aseeksi haulikko. Patruunoiden valintaan vaikuttaa ampumaetäisyys, sopiva haulikoko on 2,4mm- 2,75mm. Jos kyyhkyt laskeutuvat kuville niin 2,4mm on useimmiten riittävä haulikoko, ohilentävien ammuntaan sopivat suuremmat haulikoot aina 2,75mm asti.


Kyyhkyjä voi myös ampua maahan, tällöin aseeksi kelpaa haulikko tai pienoiskivääri. Äänenvaimentimella varustetulla pienoiskiväärillä metsästäjä saattaa ehtiä ampumaan useamman laukauksen ennen, kuin linnut karkaavat. Pienoiskiväärin kanssa metsästäjän on oltava hyvin tarkkana taustan suhteen.




Verkkokaupastamme Live Pigeon- kyyhkyn houkutuskuvat, käy tutustumassa.




 
Metsästysvarusteet